:-)

Heippa! 

Ollaan oltu aika paljon menossa. Koko ajan tekemistä ja asioiden hoitamista, että meinaa blogi aina jäädä.. Mutta täällä taas! Aateltiin tällä kertaa kirjoitella aivan mielipuolisesti vaan asioita, joita ollaan havaittu tai koettu. Mihinkään ei ole tilastollista tietoa, vaan lähinnä kokemuksia!

1. Täällä on tosi siistissä kunnossa kadut: roskiksia on paljon tienvarsilla ja niitä oikeasti käytetään. Tosin itse tiet on aika huonokuntoisia. Siellä täällä monttuja ja sattumia. ( ainakin siis täällä Kesckemétissä, missä asutaan) 

2. Liikenteessä näkyy paljon keltasia autoja. Ehkä se on joku näiden lempiväri. Niin iloinenkin.

3. Ihmiset liikkuu paljon pyörillä ja mopoilla (skoottereilla, tai jotain sinnepäin. Omia virityksiä..) Mutta ollaan nähty vaan kolmella ihmisellä kypärä. Lapsillakaan ei oo. Hullua! 

4. Kulkeminen julkisilla on halpaa. Bussilla ja taksilla pääsee muutamalla eurolla! 

5. Me liikutaan kävellen tosi paljon ( Ok, joskus pyörällä, bussilla tai taksilla). Päivän kävelyennätys on 19 590 askelta.

6. Ihmiset on melko samannäköisiä kuin Suomessa. Joistakin näkee suoraan, että on unkarinlainen, tosin ei oikeen ole mitään selvää "tuntomerkkiä". Tulee vaan sellanen fiilis. 

7. Ihmiset ovat ottaaneet meidät ihan hyvin vastaan. Joskus kysytään, että mistä ollaan kotoisin ja ollaan tosi kiinnostuneita. Toiset taas, kun tajuavat, että puhutaan suomea tai englantia saa vähän vihaista katsetta. 

8. Unkarin kieli kuulostaa kaukaa aivan samalle kuin suomen kieli. Tosin, kun kuulee sanat, ei tajua yhtään mitään. Meillä menee nääs samalla tavalla äänenpaino. 

9. Kadut ja rakennukset ovat vanhoja, mutta tosi kauniita. Varsinkin ilta-auringossa. 

10. Leipomoita ja apteekkeja on joka kulmalla. Ihmiset hakee yleensä leivät leipomoista tai aamukahvin töihin mentäessä. 

11. Unkarilaiset syö tosi paljon jäätelöä. Ja se on ihan sairaaaaan hyvää!! Jätskiä voi ostaa kanssa melkein joka kadunkulmasta. 

12. Tavallisissa ruokakaupoissa ei myydä irtokarkkeja. 

13. Kaikkia alkoholijuomia taasen myydään kaupanhyllyllä, kun taas tupakkatuotteilla on omat kioskinsa. 

14. Zenalla on ikävä oikein kunnon suomalaista kahvia. Aina pitää juoda jotain expressoja ja cafe latteja. Ihan sama missä päin maailmaa liikkuu, niin voi todeta, että Suomessa on parhaat kahavit. 

15. Loppuun pari kuvaa, jolla ei ole välttämättä mitään tekemistä näiden tekstien kanssa. Tai sitten saattaa olla. 

-Zena & Saara 

Työkuvioita

Szia!

Ollaan töissä siis Unkarin nuorisopalveluilla. Organisaation nimi on Isxosx (Ifjúsági Szolgáltatók Országos Szövetsége), ei kannata kysyä miten se lausutaan, emme osaa. Heillä on siis neljä nuorisotilaa lähellä Kesckémetin keskustaa ja työskentelemme niistä kolmessa: Eleventissä, Basementissä ja Kik elefantissa. Nuorisotilat on auki vaihtelevasti ja yleensä meillä onkin vapaapäivät sunnuntai ja maanantai. Tiloilla on paljon ohjattua toimintaa ja kerhoja, eikä niinkään "normi hengausta", niin kuin suomessa yleensä ollaan totuttu tekemään. 

Työpäivät on melko pitkiä. Liikutaan paikasta toiseen, käydään kokouksissa, palavereissa ja erilaisissa tapahtumissa. Ollaan huomattukin, että paikalliset tekee tosi pitkää päivää ja vielä päätteeksi lähdetään viettämään iltaa yhdessä. Vaikka illanvietto on vapaa-aikaa, tuntuu se usein kuuluvan töihin, kun ollaan samojen ihmisten kanssa koko päivä. Kerran meidät vietiin "ylläriin" ja päädyttiin musiikkiopiston konserttiin. Sen jälkeen jatkettiin vielä iltaa samalla porukalla. Oltiin aika väsyneitä ja mietittiinkin jälkeenpäin, että olisiko se ollut meille vapaata vai työtunteja. Meillä ei siis ole mitään tiettyjä työaikoja, vaan hommia sovitaan edellisenä päivänä tai jopa aamulla. Siitä varmaan johtunee, että vapaa-aika ja työ sekoittuu helposti. Työporukka on kyllä ihan mahtava ja meidät on otettu tosi hyvin vastaan. Muistais vaan olla liikaa stressaamatta, näin kun suomalaisena ei oo tottunu näin liukuvaan aikatauluun. Jos tekee mieli kahvia, niin sitä voi hakea. Tai ihan miten haluaa. 

Tänään oltiin tapahtumassa, jonne kokoontui nuoria, nuorisotyöntekijöitä ja jotain kaupungin edustajia (nyt täytyy kyllä sanoa, että ihan ei ymmärretty näiden henkilöiden asemaa..) He keskustelivat kotikaupunkiensa kehittämisestä ja kuultiin myös kahden yliopisto-opiskelijan puhe aiheesta. Kaikki tapahtui unkarin kielellä, joten oli vähän haasteita päästä kiinni jutun juonesta. Onneksi saatiin välillä tulkkausta englanniksi. Saatiin mekin oma hetkemme, kun esittelimme itsemme ja kerroimme mitä teemme Unkarissa. Onneksi meille oli kerrottu tästä etukäteen, niin ei ihan kylmilteen joutunu vetämään. Meistä oli tosi hienoa, että nuoria oli paljon ja heitä kiinnosti vaikuttaa asioihin. Ei ollut hiljaisia hetkiä kertaakaan ja aikakin loppui kesken. Hyvä unkarin nuoret!! 

Nuokkareilla on tosi värikästä. Tää kuva on katosta, jos on jotenki epäselvä....

Kielten opettelua!

Tällä rakennuksella on joku tosi hieno nimi, mikä ei nyt tuu mieleen. Täällä oltiin siis tänään siellä nuorten tapahtumassa!

Yhteisen alun jälkeen kokoonnutiin ryhmiin juttelemaan lisää. Tässä yks ryhmä!

Neljä vaihtaria. Zoe ranskasta, Viktor Slovakiasta ja me.

-Zena & Saara

Saavuttu kohteeseen!

Hello! 

Ensimmäinen viikko alkaa olla takanapäin ja se on mennyt ihan ookoo. (lue vaihtelevalla menestyksellä.) Ollaan oltu molemmat kipeitä ja Zena pääsi testaamaan unkarin lääkäriäkin. Sairaala oli kyllä tasoltaan ihan eri luokkaa, kuin suomessa, mutta pari reseptiä sain ja olo alkaa helpottaa! 

Tosiaan. Matka tänne oli ihan mielenkiintoinen. Suomessa löydettiin hyvin lentokentälle ja koneeseen, mutta todellista reissumieltä kaivattiin Unkarin päässä. Kun saavuttiin Budapestin lentokentälle, meidän piti löytää bussi tai juna, jolla päästäisiin kaupunkiin nimeltä Kecskemét. Kentällä saatiin aika tyly vastaanotto virkailijoilta, joilta yritettiin kysyä apua. Pienen pyöriskelyn jälkeen saatiin ostettua bussiliput ja lähdettiin etsimään oikeaa pysäkkiä, joka onneksi olikin ihan lähellä! Hetken kerettiin hengähtää siinä rullaillessa pitkin Budapestin katuja, kun tuli mieleen, että jossain pitäisi varmaan jäädä pois ja vaihtaa junaan. 

Hetken mietittiin jo, että ollaanko ees oikeassa bussissa ja oisko pari kertaa pitäny miettiä reittivalintaa. Mutta, tyttöjä lykästi! Huomattiin, että vieressä menee junaratoja ja junavaunujakin liikkuu. Oltiinko päästy rautatieasemalle!? Ei kai? Eikujoojoo!! Tässä jäädään pois. Vai jäädäänkö sittenkään? Kymmenen sekuntia mietittiin ees taas ja päätettiin hypätä kyydistä. Otettais vaikka sitten seuraava bussi, jos jäätiin liian aikasin. Lähetiin etsimään junaa ja näytettiin varmaan sen verran eksyneiltä, että paikallinen tarjosi apua! Hän oli menossa kanssa junaan ja näytti sitten tietä. Mentiin aika minuuttipelillä, mutta kerettiin ostaa liput masiinasta, joka oli tietenkin unkarin kielellä ja näytti siltä, että se hajoaa hetkenä minä hyvänsä. Tämä paikallinen onneksi auttoi sen kanssa.

Varmistettiin vielä konnarilta, että ollaan menosssa oikeaan junaan ja hän oli oikein ystävällinen! Iloisesti toivotti meidät kyytiin ja nosti vielä painavat matkalaukutkin rappuset ylös. Tuntu niin hyvältä päästä istumaan junan pehmeisiin penkkeihin pitkän matkan jälkeen. Sitten tuli lipuntarkastaja ja katsoi meidän liput. Hän ei kovin sujuvaa englantia puhunut, mutta sen verran ymmärrettiin, että meillä oli ongelma. Vissiin niitten lippujen kanssa. Mielessä kävi vaan, että tottakai meillä on ongelma. Oishan tää liian heleppoo muuten ollu! Tarkastaja huikkas jollekkin matkustajalle, että tulee selvittämään asiaa. Hän osasi englantia, mutta ei sen enempää alkanut selittämään, sano vaan että seuratkaa mua. Ei meidän auttanut kun mennä perään ja hän ohjasikin meidät vaunuun, jossa oli yksityisiä "loosseja". (Tiiätte junissa sellaset privaatit meiningit, jossa on tyyliin kuus paikkaa per koppi:D) Oltiin siis ostettu astetta paremmat junaliput tietämättä. Olis meille kelvannut se tavallinenkin paikka, mutta ongelmaa ei enää ollut kun siirryttiin, joten hyvä niin.

Junasta löydettiin hyvin päätepysäkille ja me oltiin perillä! Kello oli jotain iltakahdeksan pintaa, kun saavuttiin määränpäähän. Vastassa meitä oli Andras (työpaikkaohjaaja), hänen vaimonsa ja asunnonvälittäjä Gábor. He ohjasi meidät väliaikaiseen asumispaikkaan Hary Hotelliin, jossa oltaisiin 10 päivää ja sen jälkeen muutetaan taloon, jossa asuu muitakin vaihtareita. Tää hotellihuone on ihan siisti, mutta meistä on kyllä kiva päästä "tavallisempaan" asumismuotoon ja kotiutua paikkaan, jossa asutaan suurin osa reissusta.

Homma lähtee varmasti rullaamaan, kun päästään tosissaan tuohon työnmakuun. Kirjoitellaan sitten enemmän työkuvioista ja kerrotaan vähän paikallisesta nuorisotyöstä, kun ollaan itsekkin päästy siihen sisälle. Nyt tämän kaiken höpinän loppuun kuvia ympäristöstä ja kauniista Kecskemétistä! 

Näihin kuviin ja tunnelmiin, 
Zena & Saara